Partiotoiminnan peruskirja ja eettiset ohjeet

Suomen Partiolaisten peruskirjassa linjataan periaatteet, jotka määrittelevät partioliikkeen päämäärän ja arvopohjan. Peruskirja on partion maailmanjärjestöjen hyväksymä. Peruskirjassa linjataan periaatteet, jotka määrittelevät partioliikkeen päämäärän ja arvopohjan, ohjaavat partioliikkeen toimintaperiaatteita ja menetelmiä Suomessa, sekä määrittelevät Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n (jatkossa SP–FS) roolin. SP–FS on kansainvälisen partioliikkeen ainoa edustaja Suomessa ja SP-FS:n toiminnalla tarkoitetaan tässä peruskirjassa … Lue lisää

85-vuotta lahtelaista partiohistoriaa

Lahden Siniset täyttää 85 vuotta. Vuosien aikana Lahden Siniset on kasvanut pienestä kerhosta merkittäväksi partiolippukunnaksi, joka on vaikuttanut Lahden alueella jo yli kahdeksan vuosikymmentä.  Nykyisin meillä on 135 jäsentä, kymmenen ikäkausiryhmää ja lisäksi aikuispartiotoimintaa. Toimintamme on kaikille avointa ja aktiivista, painottuen vesillä liikkumiseen ja retkeilyyn. Toukokuussa 2025 saimme Loisto-lippukunta tunnustuksen, joka kertoo toiminnan laadusta ja … Lue lisää

Partiolippukunta Lahden Siniset ry:n sääntömääräinen kevätkokous

Partiolippukunta Lahden Siniset ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään sunnuntaina 26.4.2026 klo 13.00 alkaen lippukunnan kololla osoitteessa Kirkkokatu 5, Lahti. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä ilmoittamalla siitä lippukunnanjohtaja Hannu Heikkiselle viimeistään kokousta edeltävänä päivänä. Tervetuloa! Hallitus

Baltic Maidin mastohaveri

Purjehdus ei ole aina pelkästään kauniita auringonlaskuja ja leppoisaa myötätuulta. Tämän sai kokea toukokuun lopussa uskollinen koulutusaluksemme s/y Baltic Maid, jonka masto katkesi ja saapui näin purjehdusuransa viimeiseen satamaan iltapurjehduksella Lahden Vesijärvellä. Onneksi vahingot jäivät aineellisiksi – tosin sen verran mittaviksi, että lippukunnalla on edessään suurimmat varainhankintatalkoot sitten Balticin hankinnan vuonna 1997. Ja näihin talkoisiin … Lue lisää

Partioparaati ja päivä Särkänniemessä – Reissu 2025 tulee taas!

LIPPUKUNTAMME OSALLISTUU REISSU-PARAATIPÄIVÄÄN TAMPEREELLA SUNNUNTAINA 18.5.2025 PÄIVÄN AIKATAULU: Klo 8.30 Yhteiskuljetuksemme lähtee Lahden matkakeskuksestaklo 11.00 alkaen Lippukunnat saapuvat Tampereen Keskustorilleklo 11.45–12.15 Paraatijuhla Keskustorillaklo 12.30 Paraati lähtee liikkeelle Keskustorilta (Keskustori-Kauppakatu-Hämeenpuisto)klo 12.50–13.30 Paraati päättyy Hämeenpuistoon, josta siirrytään Särkänniemeenklo 18.00 Särkänniemi sulkee ovensa ja paluumatka Lahteen alkaaklo 20.30 Yhteiskuljetuksemme saapuu Lahden matkakeskukseen Partiolaisille on saatavilla seuraavat alennushinnat:Reissupäivän Särkänniemi-ranneke, … Lue lisää

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com