Lähes 70 partiolaista lippukuntaretkellä Siikaniemessä

Lahden Sinisten ja Lahden Katajaisten yhteistä lippukuntaretkeä vietettiin viikonloppuna 12.-14.4.2019 Siikaniemen kurssikeskuksessa Hollolassa. Retki keräsi yhteensä hieman yli 70 osallistujaa koko viikonlopun aikana ikäkausiohjelman, ryhmäyttävien harjoitusten ja Ilves19 -piirileirin sekä Jamboreen teemoilla. Lippukuntaretken aikana jaettiin myös ansiomerkkejä, kun Lahden Sinisten edellinen lippukunnanjohtaja Jaakko Nippala ja taloudenhoitaja Antti Nippala saivat tunnustuksena vuosia jatkuneesta ansiokkaasta vapaaehtoistyöstä Suomen …

Read moreLähes 70 partiolaista lippukuntaretkellä Siikaniemessä

Lähde partioparaatiin 5.5. Tampereelle

Paraatiretkipäivä Reissu nähdään taas kaikessa loistossaan Tampereella sunnuntaina 5.5.2019 ja Lahden Siniset ovat myös menossa mukana.. Päivä alkaa paraatijuhlalla Tampereen Keskustorilla ja jatkuu perinteisellä paraatilla Keskustorilta Särkänniemeen. Maakunnallinen partioparaati järjestettiin ensimmäinen kerran jo vuonna 1928, eikä se ole sen jälkeen jäänyt järjestämättä kuin muutaman kerran. Pärisevät rummut ja iloiset partiohuudot kaikuvat kortteleissa, kun noin parituhatta hämäläistä …

Read moreLähde partioparaatiin 5.5. Tampereelle

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com