Lähes 70 partiolaista lippukuntaretkellä Siikaniemessä

Lahden Sinisten ja Lahden Katajaisten yhteistä lippukuntaretkeä vietettiin viikonloppuna 12.-14.4.2019 Siikaniemen kurssikeskuksessa Hollolassa. Retki keräsi yhteensä hieman yli 70 osallistujaa koko viikonlopun aikana ikäkausiohjelman, ryhmäyttävien harjoitusten ja Ilves19 -piirileirin sekä Jamboreen teemoilla. Lippukuntaretken aikana jaettiin myös ansiomerkkejä, kun Lahden Sinisten edellinen lippukunnanjohtaja Jaakko Nippala ja taloudenhoitaja Antti Nippala saivat tunnustuksena vuosia jatkuneesta ansiokkaasta vapaaehtoistyöstä Suomen … Lue lisää

Lähde partioparaatiin 5.5. Tampereelle

Paraatiretkipäivä Reissu nähdään taas kaikessa loistossaan Tampereella sunnuntaina 5.5.2019 ja Lahden Siniset ovat myös menossa mukana.. Päivä alkaa paraatijuhlalla Tampereen Keskustorilla ja jatkuu perinteisellä paraatilla Keskustorilta Särkänniemeen. Maakunnallinen partioparaati järjestettiin ensimmäinen kerran jo vuonna 1928, eikä se ole sen jälkeen jäänyt järjestämättä kuin muutaman kerran. Pärisevät rummut ja iloiset partiohuudot kaikuvat kortteleissa, kun noin parituhatta hämäläistä … Lue lisää

Lähde lippukuntaretkelle 12.-14.4. Siikaniemeen

Lahden Sinisten kevään lippukuntaretki järjestetään 12.-14.4.2019 Siikaniemen kurssikeskuksessa Hollolassa yhdessä sisarlippukuntamme Lahden Katajaisten kanssa. Retki kokoaa yhteen arviolta 80 eri-ikäistä partiolaista ja heidän vanhempiaan viettämään mukavaa partioviikonloppua Vesijärven rantamaisemiin ja se toimii omalta osaltaan ennakkotapaamisena Ilves19 -piirileirin leirilippukunnalle, johon sekä Lahden Siniset että Lahden Katajaiset kuuluvat. Lisäksi myös Jamboree-matkalle Yhdysvaltoihin kesällä osallistuvat lippukuntien samoajaikäiset partiolaiset … Lue lisää

Lahden Siniset, kevätkokous 24.3.2019

Lahden Sinisten kevätkokous pidetään 24.3.2019 lippukunnan kololla osoitteessa Kirkkokatu 7 kello 17:00 alkaen. KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Kokouksen avaaminen Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen ääntenlaskijoiden valinta Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta Kokouksen työjärjestyksen ja esityslistan hyväksyminen Vuoden 2018 toimintakertomuksen vahvistaminen Vuoden 2018 tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille Jäsenmaksu 2020 Ilmoitusasiat Muut … Lue lisää

Ilves19 -piirileirin jälki-ilmoittautuminen avoinna 18.3. asti!

Hämeen partiopiirin Ilves19 -piirileirin jälki-ilmoittautuminen käynnistyi 1.3. ja päättyy 18.3 Jälki-ilmoittautujille hinnat nousivat 20€. Pitkä Ilves19 eli seikkailijoiden ja sitä vanhempien leiri maksaa 240€, sudenpentuleiri maksaa 130€, sudenpentuleiri + perheleiri 170€. Päiväleiri pysyy saman hintaisena. Lippukunta tukee myös leirille jälki-ilmoittautuneita osallistujia. Stipendiä ei voi hakea enää jälki-ilmoittautumisen yhteydessä.

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com