Lippukunnan partiosyksyn tapahtumia

Partiosyksy on taas alkanut ja tähän olemme koonneet muutamia oleellsia partiosyksyn tapahtumia toiminnan täyteisestä loppuvuodesta.

Uuden sudenpentulauman aloituskokous

Lahden Sinisten uusi 7-9-vuotiaiden sudenpentulauman aloituskokous järjestetään torstaina 12.9.2019 Lahden Urheilukeskuksessa hyppyrimäkien takana olevalla laavulla kello 18:00-19:00 ja mukaan ovat tervetulleita paitsi kaikki uudet innokkaat sudenpennut, myös heidän vanhempansa.

Illan aikana sudenpennuille on luvassa mukavia partiomaisia ja ryhmäyttäviä aktiviteetteja ja vanhemmille/huoltajille pikku tietopaketti partiosta ja aikuisten roolista osana lasten harrastusta.

Lisätietoa tapahtumasta saat sudenpentulaumanjohtaja Matti Kupiakselta tai lippukunnanjohtaja Lasse Lehtiseltä. Yhteystiedot löydät osoitteesta: www.lahdensiniset.net/yhteystiedot

Kokoikäkauden tarpojatapaaminen, Siikaniemi

Lahden Alueen Partiolaiset järjestää kokoikäkauden tarpojatapaamisen eli Kitt:n 12-15 -vuotiaille tarpojille Siikaniemen kurssikeskuksessa lauantaina 21.9.

Tapahtuman aikana päästään tutustumaan toisiin partiolaisiin sekä tekemään aktiviteetteja, joita ei normaalien viikkotapaamisten aikana muutoin ole mahdollisuus järjestää. Tapahtumaan voit ilmoittautua Lahden Alueen Partiolaisten internetsivuilla osoitteessa: https://www.lap.partio.fi/tapahtumat/kitt-kokoikakauden-tarpojatapaaminen/, josta löydät myös lisätiedot tapahtumasta.

Meno 2019 Seikkailijakilpailut

Seikkailijaikäisten omissa partiotaitokisoissa testataan leikkimielisesti koloilloissa opittuja tietoja ja taitoja, mutta myös hoksottimia ja kisavartion tiimitaitoja tarvitaan!

Hämeen Partiopiirin seikkailijakilpailut järjestetään tällä kertaa Orimattilassa lauantaina 5.10.2019.
Seikkailijaryhmän johtajat ovat kilpailuista erikseen yhteydessä seikkailijajoukkueen jäseniin ja huoltajiin, mutta jo nyt on hyvä lisätä tapahtuma kalenteriin.

Lisätietoa kilpailusta löydät kilpailun omilta internet-sivuilta: https://hp.partio.fi/nyt/seikkailijakisat/

Lippukuntaretki 1.-3.11.2019

Lahden Sinisten koko lippukunnan yhteinen retki suuntautuu tällä kertaa Upilan kurssikeskukseen Hollolaan. Vaikka retki ei ihan vielä ole ajankohtainen, toivomme kuitenkin, että lisäät tapahtuman kalenteriisi jo nyt.
Varsinaisen retkikirjeen ilmoittautumisohjeineen ja tarkempine varustelistoineen saatte lokakuun aikana.

Muut tapahtumat

  • 15.10. Adventtikalenteri myynnin aloitus
  • 18.-20.10 Explo 2019 (samoajille), Riihimäki
  • 9.11. Lysti sudenpentutapahtuma, Riihimäki
  • 6.12. Itsenäisyyspäivän soihtukulkue
WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com